Sain upean tilaisuuden lähteä haahkajahtiin Hangon edustalle koirien kanssa. Haahkat eivät lentäneet tänä vuonna niin runsaasti kuin viime vuonna, mutta tilanteita tuli ja niitä luotiin, jotta nuoret koirat tutustuisivat kallioihin ja merenkäyntiin.

Meillä jyvä erottui akanasta ja tällä kertaa Rauha näytti, mitä hyvää on niissä ominaisuuksissa, jotka minua usein ahdistavat. Tyyneydellä ja rauhallisuudella Raukkis otti meren haltuunsa. Se ei koskaan hyppää veteen vaan liukuu tai valuu veteen, joten se säästyy ruhjeilta. Kovassa aallokossa se ei hätäänny vaan pudistaa päätään ja jatkaa matkaa. Aallot se ottaa vastaan omalla zen-filosofiallaan eli sopeudu ja ratkaise tilanne sen jälkeen harkiten. Se malttaa odottaa nostetta, jonka avulla se pääsee ylös liukkaita kallioita tai jollei sellaista tule, se kiertää helpompaan paikkaan. Kun se nousee ylös, se ei raavi turhia vaan ottaa yksittäisiä tiukkoja otteita kynsillään kallioista. Näin sen kynnet eivät mene verille, kun se ei saa minkäänlaista paniikkia yli roiskivista aalloista tai liukkaista kallioista.

Uidessaan Rauha käyttää sekä nenäänsä että silmiään löytääkseen haahkan. Tällä reissulla sen ensimmäinen nouto oli karannut kaave. Ensiksi Rauha ui kaaveen luokse ja ohitti sen etsien riistaa. Sitten puhalsin lähipillitystä ja Rauha suostui ottamaan kaaveenkin kun ei muuta löytänyt. Mutta sen jälkeen kun se sai riistaa noudettavaksi, niin sama temppu ei enää onnistunutkaan, vaan se ohitti karanneen kaaveen joka suunnalta eikä suostunut ottamaan sitä mukaansa.

Rixu oli sitä mieltä, että muut koirat saavat noutaa vapaasti kaiken, se voi nukkua auringossa. Jos ihan pakko oli, niin voi mereen mennäkin mutta kun tulee ylös, niin pitää kiertää minuutti ympäri kalliota haahka suussa, että kaikille tulee selväksi, että hän on jo vuoronsa tehnyt.

Rixu kunniakierroksella.